maanantai 13. kesäkuuta 2011

motivaatiosta

Ajattelin näin yöllä antaa teille pienen mietteen, tai itseasiassa minulle ainakin miete on suuri, sillä kyse on MOTIVAATIOSTA.

Mistä sitä motivaatiota saisi lisää? Miten sen voisi pitää aina samana ja tasaisena? Minne se välillä katoaa? Jaa a, näihinpä kysymyksiin voimme pohtiakkin hieman vastauksia... kerron asian nyt omasta näkökulmastani, älkää ottako loukkauksena jos olette eri mieltä.
   Itse saan motivaatiota jos joku asia onnistuu erikoisen hyvin, tai saan esim. uuden hevostavaran(joo uskokaa tai älkää :D). Joku pienikin asia saa motivaation korkealle hetkeksi. Monesti jos jaksan panostaa hevoseen, laittamalla vaikka saman väriset pintelit, kuin satulahuopakin on, niin saan kauhean vimman ratsastaa niin hyvin kuin osaan, ja panostamaan täysillä juuri siihen ratsastuskertaan. Joskus jonkun videon katsominen, tai hevosiin liittyvän keskustelun ansiosta motivaatio kasvaa. Sitä kasvattaa myös toki ystävät ja perhe. Välillä saan semmoisen innon puuskahduksen että suunnittelen elämääni kauas, ja tavoitteet korkealle. Mutta miksi nämä suunnitelmat eivät onnistukaan ikinä?
   Motivaation pitäminen samana ja tasaisena on vaikeaa, ainakin minulle. Motivaatio on helppo pitää nollassa, mutta 100% motivaatioon vaaditaan jo paljon. En tiedä voiko taitoa ylläpitää motivaatiota parantaa? Voisihan sitä kokeilla, eihän siinä ainakaan mitään menetä. Auttaisikohan se, että joka päivä vain nostaisi kissan pöydälle, koittaisi ratsastaa mahdollisimman hyvin, ja oppisi tiedostamaan ja seuraamaan omia virheitä ratsastuksessa ja kiinnittämään huomiota esimerkiksi istuntaan. Tottakai, kun näin tekee niin kehittyy, ja auttaakohan se tasainen kehittyminen lisäämään motivaatiota? Ainakin uskoisin näin :)
   Enää vain yksi miete, miksi, miten tai minne se motivaatio sitten katoaa? Tähän on melko helppo vastata, sillä useimmiten se katoaa epäonnistumisista. Olen huomannut, että jos vapaa-ajalla joku juttu mättää, niin homma kusee myös ratsastaessa. Kai sitä motivaatiota latistaa myös se tunne, ettei kehity ollenkaan. Kehitystä kun ei huomaa muutoin kuin muistelemalla menneitä, ja mä oon ainakin semmonen häkäperse etten mä niitä oikein muistele milloinkaan. Ehkäpä myös huono sää, kuten sade tai kylmyys lannistaa jaksamaan harrastuksen parissa, tai miksei meillä nuorilla murrosiästä johtuva mielialavaihtelukin.

Pientä pohdintaa, hankala saada kysymyksille vastauksia mutta tämmöinen tuli tänään mieleen, joten päätin kirjoittaa sen teidän luettavaksi :) Lisätkää kommentteja tai omia mielipiteitä!

6 kommenttia:

  1. Mulla laskee motivaatio hetkessä jos just niiku 'muussa' elämässä on jotain häikkää ja joku juttu masentaa ja mietityttää nii ei sit jaksa innostuu ratsastamisestakaa. Mutta sitte motivaatio nousee siitä kun onnistuu jossain ja saa sellasen tuntee et voi vitsi et ei tää mun koni ookkaa iha huono ! :D Ja sitten kun kattoo videoita tubesta ja näkee jotain kivaa este- tai kouluratsastusta nii pakko ite lähtee yrittämää x'd ! Ja uudet varusteet, ne saa kyl hommat pyörimää :D !

    VastaaPoista
  2. Pinja, sullahan on sit melko samanlaista kun mulla :) ehkäpä se sit kun kasvaa vanhemmaks, aikuisemmaks ja kypsemmäksi niin motivaatiokin tasoittuu? Kuka tietää ;)

    VastaaPoista
  3. Samoilla kannoilla ollaan täällä ja itsellänäkin etenkin talvella motivaatio on täysin nollassa mutta usein uusi pinkki satulahuopa auttaa. Että esimerkiksi meitä kun haukuttiin keväällä ihan kunnolla hevostallinetissä ja oli ihan kaksi viikkoa miettemistä että olenko todella se pelkkä teini joka yrittää leikkiä ratsuttajaa poninsa kanssa kuten hevostalli net sanoi.... joten voin vain kuvitella miten sinulla on minuun verratuna paljon paljon vaikeampaa.

    VastaaPoista
  4. Laepin tekstiä lueskellessa tuli olo, että onko Laep lukenu mun ajatukset. Mutta mulla tuli myös mieleen, että joskus vaan lähtee humputtelemaan maastoo tai muuta, nauttii vaan siitä hevosen läsnäolosta, eikä aina laita hirmuisia tavoitteita. Mulla ei omaa hevosta ole joten mun on hankala sillein sanoa, mutta käyn säännöllisesti kaverin ponia hoitamassa ja ratsastamassa ja joskus ei meinaa motivaatiota olla. Silloin yleensä vaan lähden metsään kävelemään tai maasta käsin touhuan pollen kanssa, ja seuraavalla kerralla sitten jaksaa panostaa. Tää on tapa mikä mulla toimii, ei tietysti joka kerta. :)

    VastaaPoista
  5. Hyvin pohdittu :) Moni ei varmaan uskoisi sua näin fiksuksi ht.netin juttujen perusteella, mutta ehkä nekin tyypit joskus löytävät tekstejäsi ja tajuavat, että olet oikeasti ihan omilla aivoillasi ajatteleva ja tervejärkinen nuori :)

    VastaaPoista
  6. Kaktu: Äläpä... Ne on siellä sanonu mua joskus aivokuolleks :D Mutta mä tiedän ite kuka oon ja mitä teen niin sehän se on tärkeintä :)

    VastaaPoista