perjantai 15. huhtikuuta 2011

Paljon on taas kerennyt tapahtua...

Varoituksen sana, tästä postauksesta tulee PITKÄ

Enpä ole kirjoitellut pitkään aikaan, mutta on minulla siihen syykin... meillä on mennyt Beedan kanssa niin huonosti, etten ole oikein löytänyt syytä kirjoittaa. Beeda on tullut jostain syystä TODELLA säikyksi ja varautuneeksi, ja meillä on ollut ongelmia vetopaniikin kanssa tallissa, ja autojen kanssa matkalla kentälle.

Yhtenä päivänä minulta meni kolmet päitset rikki alle vartissa. Se ei saa paniikinomaista vetopaniikkia, vain se vaan niinkuin repii itsensä irti ja lähtee ''elvistelemään'' pihalle orien eteen. Voi olla, että sen pään on sekoittanut myös se että tallilla on monta oria. 
    Samana päivänä oltiin menossa kentälle, vettä satoi ihan kaatamalla, eikä minulla ollut vedenpitävää takkia mukana joten olin valmiiksi jo pahalla päällä, oltiin melkein jo kentällä, kunnes tuli auto vastaan ja Beeda vetää mut nurin siihen tielle ja karkaa (riimunnarun lukko antoi periksi). Soitin sitten hädissäni kaikille että mitä vittua minä teen, ja sitten onneksi tallinomistaja soitti Beedan olleen kotona. No, eihän siinä muuta kuin tossua toisen eteen ja kaatosateessa kävellen kotiin...
    Sen jälkeen ajattelin juoksuttaa sitä vielä, menin sen tarhaan (tarpeeksi hyvä pohja juoksuttamiseen) niin eikös se sitten vain kisko mua ympäri tarhaa. Tässä vaiheessa olin jo ihan valmis lähtemään kotiin peiton alle nukkumaan. Sitten huomasin että se ontuu, ja että sen poski ja suupieli on aivan veressä.
    Tallissa huomasin, että Beedan kielessä on haava, ja siitä oli tullut niin paljon verta että sitä oli kuolan mukana lentänyt kaikkialle. Onneksi haava ei ollut paha, ja jalassakaan ei näyttänyt olevan mitään kummempaa. Annoin siis Beedan vain olla ja menin kotiin miettimään ratkaisua näihin ongelmiin.

Viikko sitten perjantaina lähdin Beedan kanssa käymään Varkaudessa, koska sunnuntaina olisi meidän entisellä kotitallilla kisat. Beeda meni hyvin traileriin ja matkusti nätisti. 
   Olin samana perjantaina valmennuksessa joka meni TODELLA hyvin. Beeda liikkui eteen, muttei ollut villi, ei pukitellut tai rehaillut mitään muutakaan tyhmää. Hypättiin ehkä metrin rata, jossa oli n. 10 estettä. 
   Sunnuntain kisat meni oikein mallikkaasti. Metrissä se kuskas mua ympäri maneesia, ja en oikein saanut kontrollia, sarjan b osa tippui, mutta olin kokonaisuuteen todella tyytyväinene. Kympissä tippui uusinnassa yksi este, mutta sijoituttiin kumminkin neljänneksi. Videon näkee TÄSTÄ






 L
Eilen olin Mia Kytölän pitämässä hevostaito -kurssilla Beedan kanssa. Harjoiteltiin luottamus ja kunnioitus juttuja, ja Beeda oli kyllä oikein hyvä. Opin paljon uusia tekniikoita, mitä sen kanssa kannattaa käyttää. Tästä on hyvä jatkaa :)

Minulle tuli myös uusi hevonen ratsastettavaksi ja kisattavaksi. Kerttu on oikealta nimeltään Cordelia Priz, ja se on syntynyt 2007, eli täyttää nyt neljä vuotta. Kertun isä on Liberty Life, ja emä Mormonka. Kertun suvussa on täysiveristä, holsteinia, puoliveristä sekä olgenbugia. Eilisen käsittelyn perusteella kerttu on melko haastava tapaus, se on aika äkäinen hoitaessa, ja jos sitä komentaa niin se tarjoaa vain kaviota. Sen kanssa saadaan siis tehdä paljon töitä, mutta uskon että siitä tulee ihan kiva. Katsotaan, miten tänään käy kun lähden ratsastamaan, ajattelin ottaa ihan kypärän ja turvaliivin, sekä satulaan kaukukahvan :D Olen nähnyt siitä pari videota, ja se näyttää aika riehakkaalta tapaukselta. Katsotaan, minne asti sen kanssa päästään. Se ei ole kovinkaan hyvin koulutettu, mutta siitä se kehittyy kokoajan lisää.
 
Tallinomistaja soitti, että Beedalta on TAAS yksi kenkä irti... Mutta onneksi kengittäjä on tulossa kengittämään Petran poneja just tänään, joten taidan lyöttäytyä ikäänkuin vahingossa irtokengän ja hevosen kanssa mukaan ;)
Kirjoittelen lisää Kertusta, kunhan olen tutustunut siihen ja ratsastanut sitä tänään :)

 

 
 

1 kommentti:

  1. ajattelimpas kommentoida :---D tuo beedan meno näyttää aika hurjalta välillä O: mutta menihän teillä silti omasta mielestäni ihan hyvin kisoissa ! ja joo olisi kiva kuulla tuosta kertusta sitten lisää :3

    VastaaPoista