sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

beeda ravurina


Enpä keksinyt sitten muutakaan tekemistä! Hyvin meni, eikä riehunut tai pelännyt =) Ensi viikolla laitetaan sit Malava kärryihin ja eiku radalle!

kisoja odotellessa

Eilen käytiin maastoilemassa Petran & Saikun kera. Meni ihan hyvin, Beeda malttoi jopa ravata pitkiä pätkiä, eikä aina vain sitä pomppuloikkaa! Parissa kohtaa päästettiin menee hepat ihan täysiä, mut Beeda teki sit taas sen niitä ihania äkkikäännöksiä, niin ei ollu kovin helppoo! Jos se laukkas saikun perässä, niin pukitti ja taas jos päästi edelle, niin teki äkkipydähdyksiä :D Se säikky parissa kohti jotain omituista, mut ei kuitenkaan lähtenyt käsistä. Mun harmikseni me ei nähty autoja, olis ollu mukava totuttaa se niihin nyt, kun toinenkin heppakaveri oli mukana.

Tänään meillä piti olla kouluvalmennus, mutta jostain syystä se sitten peruuntui? Enkä tiedä että miksi, kun ei mulle sitä kerrottu. Täytyy ratsastaa sitten itsekseen ja koittaa saada taas mahdollisimman hyvää tulosta :) Keskiviikkona olisikin sitten kisat!!! 

perjantai 25. maaliskuuta 2011

onnistumisen iloja

Päätin taluttaa Beedan eilen kentälle, koska se on nykyään niin säikky ja säpsy maastossa, varinkin autojen kanssa. Matkalla se kerkesikin hyppiä ojiin ja autojen päälle ja vaikka mitä. En ymmärrä miksi se pelkää niitä nykyään? Se on siis ennen sietänyt kaiken, autot, rekat, moottorikelkat, traktorit, mopot ja KAIKKI. Nykyään tavan henkilöautostakin saa hirveän slaagin. Täytyy totuttaa se uudestaan autoihin :)

Ratsastaessa Beeda oli aluksi tosi jännittynyt, se vain juoksi alta pois ja ei kuunnellut pidätteitä eikä pohkeita, en kuitenkaan antanut periksi vaan kärsivällisesti tein voltteja ja asettelin ja vaihtelin suuntaa jotta sille tulisi tekemistä. Pian se alkoikin toimia, ja toimi sitten kuin unelma! Se oli laukassa todella tasainen ja rento, sen korvat eivät olleet luimussa, ja se kulki mielellään eteenpäin. Lopuksi menin vielä ravia perusistunnassa kahdeksikkoa. Se meni kyllä niin hyvin! Tasainen muoto säilyi myös suunnanvaihdoissa. Välillä se tosin painuu luotiviivan taakse, mutta sieltä se nousee kunhan saa massaa alkaa kantaa itseään. Beeda sai PAAAAALJON rapsutuksia ja pusuja <3

Tänään menenkin maastoon tallinomistajan kanssa, huomenna olisi kouluvalmennus ja keskiviikkona sitten kisat.. menen varovaisesti 90 ja 100cm, koska viimekisoissa ei oikein mikään mennyt putkeen :)

video

Tein uuden videon, koska missään ei ole oikeastaan mitään uutta materiaalia. Yritin tässä videossa käyttää kaikkea mitä en ole ennen käyttänyt.

Toivottavasti piditte... omaan silmään tamma on kehittynyt huimasti! Kertokaa jos linkki ei toimi, ja muistakaa kommentoida!

KLIKKAA TÄSTÄ NÄHDÄKSESI VIDEON

varusteiden hankintaa

Olen nyt rupeamassa hankkimaan Beedan varustelistaan uudistusta. Beedalle on ostettu nyt siis musta satula, joten koko väriskaala menee uusiksi... Paljon tulee tavaraa myös myyntiin, joten seurailkaa ahkerasti ;)

ETSINNÄSSÄ OLISI

*Eskadron suojat, joka jalkaan koko cob (perus, vanha malli)  tulee kotisuojiksi, joten käytetytkin käy
*GG Rintaremmimartingaali, tai joku muu hyvä, koko full väri musta, sinisillä joustoilla
*Veredus Carbon Gel (tai XPRO) suojat, mustat koko M
*Suitset meksikolaisella turparemmillä, mustat, koko cob tai pieni full.
*Equilinen/Dyonin tummansininen flättärihuopa.

MYYDÄÄN

*Wintec 500cair Close Contact estesatula, hyväkuntoinen, alle vuoden käytetty. Hp 300e
*Veredus Olympic etujalan suojat, hyväkuntoiset, koko M väri musta. Hp 40e
*Charles Owen Wellington Classic kypärä, koko 57, väri musta. Hp. 100e.
(* +paljon paljon muuta merkkikamaa, suitsia ym, en vain jaksa listata)

Tuossapa tuli ehkä olennaisimmat :) En ratsastanut Beedalla eilen ollenkaan, koska oli niin huono keli, ja se oli taluttaessakin niin säikky ja arvaamattoman oloinen, joten päätin suosiolla olla kokeilematta minkälainen rodeo olisi luvassa. Tänään on kyllä pakko ratsastaa, ja testata samalla uutta kypärää ;) Ostin siis tälläisen:

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

ihmeellinen tapaus koko eläin...

Eilen kävin tänne jo vähän kiroamassa, kuinka Beeda loisti taas ihanan omana itsenään :D Päivämmehän alkoi siis päitsien rikkomisella, sitten kun jotenkin onnistuin kapuamaan selkään, niin sieltä tuli heti ensimmäiseksi pystyynhyppimistä ja semmosta vammasta rodeohevosen kaniloikkaa... Juoksutinkin sitä sitten, eikä se vaan rauhottanut, mun tippumisen jälkeen se vaan juoksi oritarhalle vikittelemään yhtä nuorta oria. Onneksi ei tainnut vielä keritä pikku-Beedoja tulla...

No tänään meni jo paremmin :) Marja-Tetri Rantanen kävi pitämässä meille kouluvalmennusta, ja se meni oikein hyvin. Oli hauskaa, tehtiin molemmat töitä ja Beeda liikkui loppujenlopuksi tosi kivasti :) Saatiin paljon videomateriaalia, teen niistä joskus koosteen kunhan keksin jonkun kivan ohjelman.... Mutta nooh, sainpahan ainakin muutaman kuvan :)



tiistai 22. maaliskuuta 2011

beeda oli tänään ihan hullu...

tipuin 2 kertaa, se karkas oritarhalle, jyräs mun yli, rikko päitsensä, sen takajalka oli talliintullessa ihan verillä... mut nyt mä meen nukkuu tän hirveen vitutuksen ja tippumisista johtuvat lihassäryt pois, huomenna kerron sit koko jutun!

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Amateur Tour 2011

Noniin, nyt ollaan sitten ilmottauduttu :)

Ilmottauduin siis korkeimpaan luokkaan eli 110-120, hope so päästään hishiin ;) sinne kaikki sit kahtoo ja kannustaa!

perjantai 18. maaliskuuta 2011

ehkä sittenkin...

On vielä toiveita ensi kisakaudelle :) En siis voikkaan sääntömuutosten vuoksi kilpailla 6v racing sarjaa, tai amatöörisarjaa. Mutta, ajattelin ilmoittautua Amateur Tour 2011, jospa pääsis sitten ihan hishiin asti.

Tulin käymään vanhemmillani, niin beeda saa nyt 5päivän huilin :) 
Ja muuten, uskokaa tai älkää mua jahtas tänään villisiat :D kahtokaapa galleriasta nickillä laep, uusin blogimerkintä :D siel on kuviiki niist!

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

taas lisää vastoinkäymisiä :(

 2011 Kisakausi tais olla nyt mennyttä :( en kyllä edelleenkään luovu Beedasta, vaikka tarviisinkin uuden hevosen jos meinaan joskus jotain kisata... mutta no, Beeda menee kisojen edelle :)

kenttätyöskentelyä

Jaksoinpas tänään vaivautua Beedan kanssa kentälle asti, onneksi oli Lotta kuvaamassa niin saatiin muutama kuva ja videoitakin :)

Beeda toimi ihan hyvin, alussa se oli vähän jännittynyt, mutta rentoutui lopulta. Mutta ei että se oli ihan pirun hieno laukassa! Se laukkasi pyöreällä selällä, polki hyvin takaa ja oli tosi pehmeä suusta. En tehnyt mitään ihmeellistä, kunhan pyörittiin. Lisään videon tähän merkintään myöhemmin.

 

Alkuesittelyt

Moikka!

Päätin aloittaa Beedalle oman uuden blogin sen vuoksi, että haluan kirjoittaa nyt vähän aktiivisemmin, ja blogi menisi sekavaksi, jos blogissa olisi minun, Beedan, perheeni ja lainahevosten ym. kuulumiset samalla. Toinen syy on se, että blogiani lukevat paljon myös ihmiset, jotka eivät harrasta/edes pidä hevosista, joten haluan toisen blogin sitten vain omalle itselleni, mutta tottakai Beedalle täytyi tehdä blogi ensin ;) Ajattelin että tästä blogista tulee päiväkirja -tyyppinen, että kirjoittelen mahdollisimman usein lyhyitä kuulumisia, enkä siis kerran viikossa jotain romaanipostausta. Lukekaa muutama päivä, ja kommentoikaa, mitä voisin parantaa :) Mutta ensin kerron, keitä me oikein olemme:

Olen 17 vuotta täyttävä tyttö/nuori nainen. Olen harrastanut ratsastusta säännöllisesti 12 vuotta. Kävin alkeiskurssin 5-vuotiaana, ja sain heti kuuden vanhana serkkuni kanssa yhdessä ponin. Kilpailemisen aloitin kahdeksan vanhana pienistä 60cm seuraluokista. Päälajini on ollut aina esteratsastus, mutta olen kilpaillut myös kenttäratsastusta kansallisella tasolla. Parhaimmat kilpailutulokseni on kouluratsastuksessa HeA luokassa 63% tulos, kenttäratsastuksessa ponien aluemestaruuskulta 2008, kansallisen Ponicupin 5. sija 2009, ja esteratsastuksessa 110cm 3.sija. Vuonna 2011 minun on tarkoitus kilpailla 110-120 luokissa Beedalla, 6-vuotiaiden Racing sarjaa. Beedan omistaa virallisesti äitini, mutta se on silti ainoastaan minun vastuullani, saan Beedan omiin nimiini heti, kun täytän 18.


Kamilla eli Beeda, on 30.3.2005 syntynyt puoliveritamma. Ostin Beedan marraskuussa 2009. Beeda tuli minulle suoraan Latviasta. Beeda oli melko laiha ja lihakseton, sekä sen kaviot olivat todella huonossa kunnossa. Aloitin liikuttamisen varovasti, ihan vain käynti-ja ravityöskentelyllä.


Beedan kanssa on ollut todella paljon ongelia monen asian suhteen, se on erittäin arka päästänsä, eikä meinaa millään antaa laittaa riimua/suitsia päähänsä, mutta olemme tätä harjoitelleet, ja useimmiten se sujuukin ihan hyvin. Beedalla on ollut myös paha pukittelu- ja pystyynhyppimisongelma. Se on ollut hankala lastata ja ratsastaa. Lastausongelman saimme kitkettyä melko nopeasti pois, pukitteluun ja pystyynhyppimiseen kului sitten taas pidempi aika. Onneksi sain apua ystäviltäni sekä valmentajalta, niin saimme ongelmat pääpiirteittäin ratkottua. Tamma on kuitenkin edelleen kuuma ja haasteellinen ratsastettava.

Beeda on luonteeltaan todella mukava ja herttainen tamma :) Se on useimmiten iloinen ja tosi pirteä, se on kuitenkin tamma joten näitä ''en halua'' -päiviä on myös joskus. Beeda on kuitenkin todella herkkä, joten jos sen käsittelijä/ratsastaja tekee jotain väärin, tai liian voimakkaasti, se menee aivan paniikkiin. Beedan koulutustaso on tällähetkellä heC-B, re 100-110cm. Irtona 150-160cm, yksittäisenä 130. 


Tässä ehkä tärkeimmät. Kommentoikaa ja arvostelkaa rohkeasti!